Etusivu

Sanasta

Kaikki on tehty jo puolestamme

"Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi Hän: 'Se on täytetty', ja kallisti päänsä ja antoi henkensä"
- Joh. 19:30

"Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme"
- Room. 5:8

 
Lumigospel esillä mediassa
Written by Administrator   
Sunday, 12 October 2008
Lumigospel 2008 -tapahtuma on ollut hyvin esillä Oulun seudun mediassa. Tämä on näkynyt myös nettisivujemme kävijäpiikkinä. Muun muassa Pohjois-Suomen suurin sanomalehti Kaleva uutisoi lehdistötiedotteemme pohjalta kulttuurisivuillaan lauantaina. Myös Lakeuden alueen lehdet Rantalakeus ja Lakeuden Lehti tarttuivat aiheeseen, kuin myös seurakuntalehti Rauhan Tervehdys ja Forum 24.

Hyvä näkyvyys lehdistössä on omiaan auttamaan tapahtuman tunnettavuuden lisääntymisessä ja saa aikaan kiinnostusta pienen kunnan ja sen ympäristökuntien kristittyjen voimanponnistusta kohtaan. Lumigospelin järjestäjät tahtovat kertoa siitä yhdestä ainoasta nimestä, jossa meidän pitää pelastuman: Jeesus. Monipuolisella ohjelmalla ja laatuun panostamalla saamme aikaan hyvän konseptin, jota vuodesta toiseen pyritään kehittämään.

Lumigospel 2009? Missä ja milloin? Vastauksia luvassa ensi vuoden puolella. Sanottakoon kuitenkin tässä vaiheessa, että nyt on aika iloita siitä mitä on saatu Jumalan armosta tehdä.
Read more...
 
Lataa & Media -sivulle sisällöt!
Written by Administrator   
Saturday, 20 September 2008
Lumigospel -tapahtumaan on aikaa enää pari viikkoa, ja loppumetreillä saamme julkaistuksi ääni- ja esitemateriaalia ryydittämään jännityksentäyteistä odotusta ennen lokakuun yhdettätoista. Gospelkuumeen kasvaessa on hyvä hiljentyä kuuntelemaan mitä mieltä tapahtumaamme soittamaan tulevat muusikot ovat elämän tärkeistä asioista. Isojen asioiden lomassa pohditaan myös muusikon arkea ja musiikkiharrastusta, sekä fiilistellään mitä tuleman pitää.

Lataa & Media -sivulta löydät linkin myös esitemateriaaliimme. Voit kuvia klikkaamalla ladata koneellesi A4-julisteen, pienen flyerin sekä käsiohjelman pdf-muodossa. Käsiohjelmasta löydät paljon tapahtumaan liittyvää käytännön tietoa.

Muistathan myös tutustua Yleistä-sivun kautta Lumigospelin historiaan, ajo-ohjekarttaan ja edellisvuoden tapahtuman nettisivuihin, jotka vielä pidämme pystyssä hetken aikaa...
Last Updated ( Wednesday, 01 October 2008 )
Read more...
 
Ilmoittautumiset alkaneet!
Written by Administrator   
Monday, 25 August 2008
Lumigospeliin ilmoittautumiset ovat alkaneet. Tapahtuman järjestelijätiimi toivoo, että jokainen yli 4 hengen ryhmä suorittaa nettilomakkeen kautta ilmoittautumisen. Tällä tavoin pysymme perillä kävijämäärästä suurinpiirtein, sekä osaamme varata riittävän määrän myymisiä ja muuta materiaalia. Jos siis tulet yksin, kaksin, tai kolmen kaverin kanssa, sinun ei tarvitse ilmoittautua erikseen.

Pääset ilmoittautumislomakkeeseen TÄSTÄ.

Huomaathan, että nettisivujemme sisältöpuoli alkaa olla kohdillaan? Tällä hetkellä löydät niin ohjelman kuin esiintyjätiedotkin, sekä yleistietoa tapahtumasta. Näillä eväillä selviät jo pitkälle! Lisää mielenkiintoista materiaalia on tulossa lähipäivinä ja -viikkoina, kun esitteet ja äänitteet valmistuvat ladattaviksi.

Odotamme Jumalan siunaavan yhteisen iltamme Sanan ja yhteyden ääressä. Uskomme, että tapahtumaan on helppo tulla sinunkin, joka et uskonasioista juuri perusta. Pelkkä mielenkiinto riittää motiiviksi tulla mukaan tapahtumaan :) Olet sydämellisesti tervetullut 11.10. klo 18 alkaen Lumijoen liikuntahalliin!

- Terveisin järjestelytiimi

Last Updated ( Monday, 25 August 2008 )
Read more...
 
<< Start < Prev 1 2 3 Next > End >>

Results 5 - 8 of 11